Select Page

Tänä päivänä elokuvien kuvanlaatuun, tekniikkaan ja äänentoistoon panostetaan enemmän kuin koskaan. Elokuvateattereihin on tullut myös 3D elokuvia, joissa katsojalle tulee tunne siitä, että hän olisi osa elokuvaa. Löytyypä myös sellaisia elokuvateattereita, joissa kuvan ja äänen lisäksi katsojan on mahdollista haistaa eri hajuja ja tuntea vaikkapa junakiskojen jytinä samalla, kun katsoo junan etenemistä valkokankaalta. Vaikka erityisefekteihin on panostettu paljon, niin silti useat meistä kaipaavat aivan tavallisia mustavalkoelokuvia. Niitä, joita lapsena katsottiin kesällä televisiosta, joissa kuva vähän pätki ja äänenlaatukaan ei ollut mitä parhain. Siihen on syynsä miksi televisiokanavat edelleen näyttävät näitä mustavalkoisia klassikoita.

Mustavalkoelokuvat vievät meidät takaisin lapsuuteen ja saamme niiden kautta kokea palan nostalgiaa. Monet suomalaiset elokuvat vievät meidät maaseudulle, jossa niin moni meistä on kasvanut tai ainakin viettänyt kesiään. Kun katselee elokuvan nuoria naisia ja miehiä heinäkuorman päällä ja kuulee hevosen hirnumisen, voi melkein kuvitella itsensä samaan tilanteeseen. Haistaa heinäpaalien tuoreen tuoksun, maistaa tuoreen ruisleivän sekä perinnejuoma sahdin maun suussaan. Olivat elokuvat sitten sijoittuneet kaupunkiin tai maaseudulle, kertovat ne aina palan meidän historiaamme. Monia asioita ja paikkoja joita näemme näissä elokuvissa, ei välttämättä enää ole olemassa muualla, kuin muistoissamme ja valkokankaalla.

Suurin kaikista on rakkaus

Yksi mustavalkoelokuvien kantavista voimista on tietenkin rakkaus. Suurin osa suomalaisista mustavalkoelokuvista sisältää jonkinlaisen rakkaustarinan, joko sitten maaseudulle sijoittuvan rakkaustarinan tai kaupunkimiljöössä tapahtuvan romanttisen kohtaamisen. Sen ajan rakkaustarinat pidettiin myös usein varsin klassisina, joissa on onnellinen loppu ja prinssi saa lopulta prinsessansa. Tämä on mukavaa vaihtelua nykyajan elokuvien parisuhdekiemuroiden ja juonittelun rinnalla. Mustavalkoelokuvissa rakkautta pidettiinkin arvossa ja sen ympärille rakennettiin erilaisia tarinoita. Oli kyse sitten sotaan sijoittuvasta elokuvasta, työläismiljööstä tai kansankomediasta, useimmissa tarinoissa oli ainakin sivujuonena rakkaustarina. Ja miksikäs ei, sillä edelleen suurin kaikista on rakkaus.

Myös mustavalkoelokuvien juoni oli usein hyvin selkeä ja helppo seurata. Juonen avulla kerrottiin elokuvan tarina. Vaikka juoni olisikin selkeä, se ei saa olla liian helposti arvattavissa. Mustavalkoelokuvat osasivat pitää katsojan jännityksessä, mutta silti juoni oli helposti seurattavissa. Rakkaustarinoissa kerrottiin kauniisti ja romanttisesti kahden ihmisen tarinaa, kun taas rikoselokuvissa poliisit jahtasivat rosvoja ja paha sai lopuksi palkkansa. Selkeitä, mutta silti mielenkiintoisia tarinoita, joita voisi katsoa uudestaan kerta toisensa jälkeen. Usein myöskään huumoria ei unohdettu mustavalkoelokuvissa, vaan mukana oli aina vähän veijarimaista leikinlaskua, joka kevensi elokuvan tunnelmaa tekemättä siitä liian synkkää.

Taidokasta näyttelemistä

Vaikka elokuvan juoni olisi kuinka hyvä, on näyttelijöillä ja näyttelijäntyöllä valtava merkitys elokuvan onnistumisen kannalta. Katsojilla on omat suosikkinäyttelijänsä, jotka houkuttelevat katsomaan elokuvaa ja joita katsoo mielellään aina kerta toisensa jälkeen. On myös mielenkiintoista seurata oman suosikkinäyttelijän muuntautumista roolista toiseen ja sitä kehityskaarta, joka tulee kokemuksen mukana. Mitä olisivatkaan olleet “Maailman kauneimman tytön” kohtaukset ilman Tauno Paloa ja Armi Kuuselaa tai “Kulkurin Valssi” ilman Ansa Ikosta. Tai voisimmeko kuvitella Titanicia ilman Leonardon ja Katen roolisuorituksia. Näyttelijät tekevät elokuvan yhtä paljon kuin taidokkaasti kirjoitettu tarina ja juoni.

Mustavalkoelokuvien aikaan ei käytössä ollut mahtavia erikoistehosteita tai stunttimiehiä. Kaikki kohtaukset tehtiin itse ja tämä vaati äärimmäistä taitoa ja heittäytymistä. Tietysti nykyäänkin elokuvamaailma on täynnä loistavia näyttelijöitä aina Al Pacinosta Leonardo Dicaprioon, mutta koska erityistehosteet puuttuvat, on varsinaisella näyttelijäntyöllä entistä suurempi merkitys. Suomalaisistakin mustavalkoelokuvista on historiaan jäänyt monia kuuluisia näyttelijöitä. Tauno Palo, Siiri Angerkoski ja Ansa Ikonen ovat legendoja, joita moni nykyajan näyttelijä varmasti katsoo kunnioittaen. He ja monet muut ovat suomalaisten mustavalkoelokuvien pioneereja, jotka ovat raivanneet tietä nykyajan elokuville ja näyttelijöille ja heitä onkin kiittäminen siitä, että vielä nykyäänkin elokuvat kiinnostavat niin monia meistä.